SISUVALMENTAJA
PT JOONA NIEMI

Olen motivoinut ja puskenut satoja ihmisiä pysyvään muutokseen. Muutokseen ei ole oikoteitä, mutta kanssani lähdet varmasti tekemään oikeita asioita heti alusta lähtien.

Olen vakuuttunut siitä, että monipuolisen ruokavalion ja kroppaa tasapuolisesti kehittävän treenin lisäksi, meistä moni tarvitsee myös henkistä valmennusta. Kun kroppa vahvistuu, mieli vahvistuu ja kun mieli vahvistuu kroppa vahvistuu.



JOONAN VALMENNUKSET

Goals ruokavalio
Sisuvalmentaja Joona

Goals ruokavalio

Normaali hinta €35,00
/
Sisältää verot Shipping laskettu kassalla

Omaa tavoitettasi tukeva ruokavalio

Ruokavalio sisältää:

🔥 Elämäntapavalmentajan optimoima kokonaisuus

🔥 Neljä tasapainoista ateriaa päivässä
🔥 Annosvariaatioita

Kuinka valitsen oikean ruokavalion?

Laske täältä, mikä ruokavalio tukee parhaiten treenimäärääsi ja omaa tavoitettasi:

Tavoitelaskuri

Valitse laskurin lukemaa lähinnä oleva ruokavalio. Mikäli haluamaasi ruokavaliota ei ole valikoimassa, muokkaa laskuriin asettamiasi lukuja. Avaimia onnistumiseen ovat aika, realistinen tavoite, joustava ruokavalio ja ennen kaikkea pitkäjänteisyys.

Aloita heti!

Ruokavalio toimitetaan sinulle 24h kuluessa tilauksesta! 🔥 

Aina hyvinvointi edellä - ulkonäkö tulee kaupan päälle.



Tilaukseni
Warrior valmennus
Sisuvalmentaja Joona

Warrior valmennus

Normaali hinta €99,00
/
Sisältää verot Shipping laskettu kassalla

Miesten 3kk valmennus 

Onko kehon kokonaisvaltainen hyvinvointi sinulle tärkeää? Oletko valmis intensiivisiin treeneihin? 
Lähde treenaamaan yhdessä valmentajien kuninkaan kanssa! 

Miesten warrior valmennus sisältää:

🔥 Tavoitteesi mukaan laskettu ruokavalio
🔥 Lihasryhmiä monipuolisesti kehittävä saliohjelma
🔥 Ohjevideot jokaisen liikkeen suorittamiseen
🔥 Kiertoharjoittelutreenejä rasvanpolttoon ja kunnon kohottamiseen

Haluatko olla kunnossa vielä eläkeiässä?

Tämän 3kk valmennuksen aikana saa työkalut terveeseen ja voimakkaaseen elämään. Ymmärrät, että hyvinvoiva keho tarvitsee monien lihasryhmien harjoittamista. Valmennuksen aikana opit, kuinka liikkeet tulee tehdä oikein, kuinka hyvä treenikokonaisuus tulisi suunnitella ja millainen ruokavalio tukee sekä kehitystä että motivaatiota.


Joonan treeniohjelma koostuu saliohjelmasta sekä aerobista kuntoa kehittävistä kiertoharjoitteluista. Treenin myötä niin työntävät ja vetävät lihakset, keskivartalo kuin jalatkin ovat vahvistuneet. Treeniohjelma sisältää voimalihasten lisäksi tukilihasten vahvistamista sekä kehonhuoltoa. 


Laske oma energiatarpeesi! 

Laske tavoitelaskurilla, mikä ruokavalio tukee parhaiten treenimäärääsi ja omaa tavoitettasi:

Tavoitelaskuri

Valitse laskurin lukemaa lähinnä oleva ruokavalio. Mikäli haluamaasi ruokavaliota ei ole valikoimassa, muokkaa laskuriin asettamiasi lukuja tai ole yhteydessä asiakaspalveluumme. Avaimia onnistumiseen ovat aika, realistinen tavoite, joustava ruokavalio ja ennen kaikkea pitkäjänteisyys.

Aloita heti!

Toimitamme valmennusmateriaalit sinulle 24h kuluessa tilauksesta! Saat käyttöösi myös tätä valmennusta varten luodun, laajan videokirjastomme.

Nyt on aika ottaa askel uuteen elämään, parhaaseen mahdolliseen henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin!

Aina hyvinvointi edellä - ulkonäkö tulee kaupan päälle.

 

Tilaukseni
Warrior valmennus
Sisuvalmentaja Joona

Warrior valmennus

Normaali hinta €99,00
/
Sisältää verot Shipping laskettu kassalla

Naisten 3kk valmennus 

Onko kehon kokonaisvaltainen hyvinvointi sinulle tärkeää? Oletko valmis intensiivisiin treeneihin? 
Lähde treenaamaan yhdessä valmentajien kuninkaan kanssa! 

Naisten warrior valmennus sisältää:

🔥 Tavoitteesi mukaan laskettu ruokavalio
🔥 Naisille suunniteltu kehoa muokkaava saliohjelma
🔥 Ohjevideot jokaisen liikkeen suorittamiseen
🔥 Ohjatut aerobiset täsmätreenit rasvanpolttoon ja kunnon kohottamiseen

Haluatko olla kunnossa vielä eläkeiässä?

Tämän 3kk valmennuksen aikana saa työkalut terveeseen ja voimakkaaseen elämään. Ymmärrät, että hyvinvoiva keho tarvitsee monien lihasryhmien harjoittamista. Valmennuksen aikana opit, kuinka liikkeet tulee tehdä oikein, kuinka hyvä treenikokonaisuus tulisi suunnitella ja millainen ruokavalio tukee sekä kehitystä että motivaatiota.

Treeniohjelma koostuu saliohjelmasta sekä aerobista kuntoa kehittävistä kiertoharjoitteluista. Joonan naisille kehittämä 1-jakoinen saliohjelma kehittää kehoa monipuolisesti. Ohjelmassa käydään läpi niin ylävartalo, keskivartalo kuin jalatkin. Naisten warrior -valmennus kiinnittää erityistä huomiota myös pakaroiden muokkaamiseen.

Tavallisista kuntosaliohjelmista poiketen, Joonan valmennuksissa huomioidaan aivan erityisen hyvin myös kroppamme hyvinvoinnille tärkeät tukilihakset ja kehonhuolto.



Laske oma energiatarpeesi! 

Laske tavoitelaskurilla, mikä ruokavalio tukee parhaiten treenimäärääsi ja omaa tavoitettasi:

Tavoitelaskuri

Valitse tilauksellesi laskurin lukemaa lähinnä oleva ruokavalio. Mikäli haluamaasi ruokavaliota ei ole valikoimassa, muokkaa laskuriin asettamiasi lukuja tai ole yhteydessä asiakaspalveluumme. Avaimia onnistumiseen ovat aika, realistinen tavoite, joustava ruokavalio ja ennen kaikkea pitkäjänteisyys.

Aloita heti! 

Toimitamme valmennusmateriaalit sinulle 24h kuluessa tilauksesta! Saat käyttöösi myös tätä valmennusta varten luodun, laajan videokirjastomme.

Mikäli sitoudut tähän valmennukseen oman itsesi ja hyvinvointisi vuoksi, takaamme, että huomaat tulosten lisäksi saaneesi enemmän sisua ja voimavaroja myös muille elämän osa-alueille.

Aina hyvinvointi edellä - ulkonäkö tulee kaupan päälle.

Tilaukseni
SISUVALMENTAJA
PT LOTTA HUUHTANEN

Olen erikoistunut kuntosaliharjoitteluun ja valmennan monipuolisesti sekä aloittelijoita, lihasmassan kasvattamiseen keskittyviä voimailijoita kuin ihan kisalavoille tähtääviä urheilijoitakin.

Treenaan myös itse tavoitteellisesti - ja paljon.

Lotan valmennukset

Fatburn ruokavalio
Sisuvalmentaja Lotta

Fatburn ruokavalio

Normaali hinta €39,00
/
Sisältää verot Shipping laskettu kassalla

Ruokavalio rasvanpolttoon

Haluatko olla varma siitä, että syöt oikein ja riittävästi, mutta samalla rasva palaa tehokkaasti?
Jos vastasit kyllä, tämä ruokavalio on tehty juuri sinulle!

Ruokavalio sisältää:

🔥 Personal trainerin naisille kehittämä ruokavalio

🔥 5 ateriaa päivässä
🔥 Useita eri vaihtoehtoja päivän aterioiden koostamiseen
🔥 Proteiinia, hiilihydraatteja ja rasvaa oikeassa suhteessa

Et pääse kyllästymään!

Jokaisella aterialla on huolehdittu siitä, että tärkeitä ravintoaineita tulee riittävästi. Olemme luoneet proteiineille, rasvoille ja hiilihydraateille omat sarakkeensa, joistä päivän ateriat on helppo, nopea ja hauska koostaa!

Esimerkiksi lounaalla voit syödä riisiä, pastaa, perunaa tai bataattia. Proteiineista voit yhdistää siihen valintasi mukaan kananmunan valkuaisia, broileria, kalaa tai jauhelihaa. Kolmannesta sarakkeesta valitset vielä rasvan: tekeekö mieli avokadoa, kananmunaa, pähkinöitä vai käytätkö mieluummin oliiviöljyä paistamiseen?

Eri makuyhdistelmiä on siis lukemattomia! Et varmasti ehdi kyllästyä ruokavalioon ennen kuin olet saavuttanut rasvanpolttotavoitteesi.

Kuinka valitsen oikean ruokavalion?

Tämä rasvanpolttoruokavalio on laskettu ja suunnitelu naisten tarpeisiin. Ruokavaliossa syödään monipuolisesti ja usein, jotta kroppamme ja mielemme voi hyvin, jotta aineenvaihduntamme toimii moiteettomasti ja samalla rasva palaa tehokkaasti.

Valitse siis ruokavalio oman painosi perusteella. Kolmen eri ruokavalion energiasisällöt on optimoitu siten, että kaloreita ja ravintoaineita tulee riittävästi ja oikeassa suhteessa. Ruokavaliossa on annettu myös ohjeet ruokavalion oikeaoppiseen muokkaamiseen, mikäli ruokavalioon tarvitsisi tehdä matkan varrella muutoksia.

Aloita heti!

Ruokavalio toimitetaan sinulle 24h kuluessa tilauksesta! 🔥 
Tilaukseni
Fat burn treeniohjelma
Sisuvalmentaja Lotta

Fat burn treeniohjelma

Normaali hinta €59,00
/
Sisältää verot Shipping laskettu kassalla

Treeniohjelma rasvanpolttoon

Oletko tietoinen siitä, että rasvaa poltetaan parhaiten yhdistämällä lihaskuntotreeni aerobiseen liikuntaan?
Hyvä, sitten olet oikeassa paikassa!

Treeniohjelma sisältää:

🔥 Ohjeet optimaaliseen rasvanpolttoon
🔥 Kuntosaliohjelma (2krt viikossa)
🔥 Kotitreeniohjelma, jonka voi tehdä salitreenin sijaan

🔥 Cardiotreenit (2krt viikossa)

Kenelle rasvanpolttotreenit sopivat?

Valmennuksen treenit sopivat sellaiselle henkilölle, joka osaa tehdä perusliikkeet kuntosalilla hyvällä tekniikalla. Treeniohjelman liikkeet ovat yksinkertaisia, mutta tehokkaita. Mikäli smith, talja ja vipunosto kuullostavat tutulta, tämä treeniohjelma on sinua varten.

Valitse tavoitteesi ja lähde etenemään treeniohjelman kanssa.

Aloita heti!

Treeniohjelmasi toimitetaan sinulle 24h kuluessa tilauksesta! 🔥 
Tilaukseni
Fat burn valmennus
Sisuvalmentaja Lotta

Fat burn valmennus

Normaali hinta €90,00
/
Sisältää verot Shipping laskettu kassalla

Valmennus rasvanpolttoon

Haluatko kiinteytyä ja polttaa rasvaa?
Tällä valmennuksellä pääset oikeisiin tuloksiin ja teet samalla hyvää aineenvaihdunnallesi sekä mielellesi.

Rasvanpolttovalmennus sisältää:


🔥 Naisille kehitetty ruokavalio ja treeniohjelma

🔥 Rasvanpolttoa optimoiva kokonaisuus
🔥 Treeniohjelmassa kuntosali-, koti- sekä cardiotreeniohjelmat
🔥 Ruokavaliossa 5 ateriaa päivässä
🔥 Useita eri vaihtoehtoja päivän aterioiden koostamiseen

Helppo, mutta monipuolinen ruokavalio!

Jokaisella aterialla on huolehdittu siitä, että saat ravintoaineita riittävästi. Kun kroppa saa bensiiniä, sen rasvanpolttomoottori eli aineenvaihdunta pysyy käynnissä. Tämä ruokavalio koostuu simppeleistä taulukoista, joista koostat päivän ateriasi.

Esimerkiksi lounaalla voit syödä riisiä, pastaa, perunaa tai bataattia. Proteiineista voit yhdistää siihen valintasi mukaan kananmunan valkuaisia, broileria, kalaa tai jauhelihaa. Kolmannesta sarakkeesta valitset vielä rasvan: tekeekö mieli avokadoa, kananmunaa, pähkinöitä vai käytätkö mieluummin oliiviöljyä paistamiseen?

Eri makuyhdistelmiä on siis lukemattomia! Et varmasti ehdi kyllästyä ruokavalioon ennen kuin olet saavuttanut rasvanpolttotavoitteesi.

Kenelle rasvanpolttotreenit sopivat?

Valmennuksen treenit sopivat sellaiselle henkilölle, joka osaa tehdä perusliikkeet kuntosalilla hyvällä tekniikalla. Treeniohjelman liikkeet ovat yksinkertaisia, mutta tehokkaita. Mikäli smith, talja ja vipunosto kuullostavat tutulta, tämä treeniohjelma on sinua varten.

Valmennuksen aikana teet kuntosali-/kotitreenin 2 kertaa viikossa. Lisäksi teet 2 kertaa viikossa cardiotreenin (20-60min).

Kuinka valitsen oikean valmennuksen?

Tämä rasvanpolttoruokavalio on laskettu ja suunnitelu naisten tarpeisiin erityisesti rasvanpolttotavoite huomioiden.

Valitse oma valmennuksesi oman painosi perusteella. Älä ota stressiä, jos oma painosi menee kahden valmennuksen väliin, etkä osaa valita oikeaa. Valmennuksessa on annettu myös ohjeet ruokavalion oikeaoppiseen muokkaamiseen, mikäli ruokavalioon tarvitsisi tehdä matkan varrella muutoksia.

Aloita heti!

Ruokavalio toimitetaan sinulle 24h kuluessa tilauksesta! 🔥

Tilaukseni
Tarjous
2X Fat burn valmennus
Normaali hinta €180,00 Tarjoushinta €140,00
2X Fat burn valmennus
Sisuvalmentaja Lotta

2X Fat burn valmennus

Normaali hinta €180,00 Tarjoushinta €140,00
/
Sisältää verot Shipping laskettu kassalla

Kaverivalmennus tarjoushinnalla!

Haluatko haastaa kaverisi kiinteytymään ja polttamaan rasvaa? 
Kaksin treenaaminen on aina hauskempaa!
Tällä valmennuksellä saatte tuloksia ja teette sen oikealla ja terveellisellä tavalla.

Kaverivalmennus sisältää:


🔥 2 x Naisille kehitetty ruokavalio ja treeniohjelma

🔥 2 x Rasvanpolttoa optimoiva kokonaisuus
🔥 2 x Kuntosali-, koti- sekä cardiotreeniohjelmat
🔥 2 x Helppoa rasvanpolttoruokavaliota

Helppo ja monipuolinen ruokavalio!

Jokaisella aterialla on huolehdittu siitä, että saat ravintoaineita riittävästi. Kun kroppa saa bensiiniä, sen rasvanpolttomoottori eli aineenvaihdunta pysyy käynnissä. Tämä ruokavalio koostuu simppeleistä taulukoista, joista koostat päivän ateriasi.

Esimerkiksi lounaalla voit syödä riisiä, pastaa, perunaa tai bataattia. Proteiineista voit yhdistää siihen valintasi mukaan kananmunan valkuaisia, broileria, kalaa tai jauhelihaa. Kolmannesta sarakkeesta valitset vielä rasvan: tekeekö mieli avokadoa, kananmunaa, pähkinöitä vai käytätkö mieluummin oliiviöljyä paistamiseen?

Eri makuyhdistelmiä on siis lukemattomia! Et varmasti ehdi kyllästyä ruokavalioon ennen kuin olet saavuttanut rasvanpolttotavoitteesi.

Kenelle rasvanpolttotreenit sopivat?

Valmennuksen treenit sopivat sellaiselle henkilölle, joka osaa tehdä perusliikkeet kuntosalilla hyvällä tekniikalla. Treeniohjelman liikkeet ovat yksinkertaisia, mutta tehokkaita. Mikäli smith, talja ja vipunosto kuullostavat tutulta, tämä treeniohjelma on sinua varten.

Valmennuksen aikana teet kuntosali-/kotitreenin 2 kertaa viikossa. Lisäksi teet 2 kertaa viikossa cardiotreenin (20-60min).

Kuinka valitsemme oikeat valmennukset?

Tämä rasvanpolttoruokavalio on laskettu ja suunnitelu naisten tarpeisiin erityisesti rasvanpolttotavoite huomioiden.

Valitkaa omat valmennuksenne oman painonne perusteella. Älkää ottako stressiä, jos jomman kumman paino menee kahden valmennuksen väliin. Valmennuksessa on annettu myös ohjeet ruokavalion oikeaoppiseen muokkaamiseen, mikäli ruokavalioon tarvitsisi tehdä matkan varrella muutoksia.

Aloittakaa vaikka heti!

Valmennusmateriaalit toimitetaan sinulle ja ystävällesi 24h kuluessa tilauksesta! 🔥

Tilaukseni
Strong woman ruokavalio
Sisuvalmentaja Lotta

Strong woman ruokavalio

Normaali hinta €39,00
/
Sisältää verot Shipping laskettu kassalla

Voimanaisen ruokavalio

Tavoitteletko voimatasojesi ja lihasmassasi kasvua?
Olet oikeassa paikassa!

Jotta treenaamisesta saadaan maksimaalinen hyöty ja tehot irti, on ravinnon oltava monipuolista ja riittävää!

Ruokavalio sisältää:

🔥 Voimanaisille suunniteltu ruokavalio

🔥 5 ateriaa päivässä
🔥 Useita eri vaihtoehtoja päivän aterioiden koostamiseen
🔥 Proteiinia, hiilihydraatteja ja rasvaa juuri oikeassa suhteessa

Et pääse kyllästymään!

Jokaisella aterialla on huolehdittu siitä, että tärkeitä ravintoaineita tulee riittävästi. Olemme luoneet proteiineille, rasvoille ja hiilihydraateille omat sarakkeensa, joista päivän ateriat on helppo, nopea ja hauska koostaa!


Jokaiselle aterialle on lukuisia eri makuyhdistelmiä! Esimerkiksi aamiaisella voit syödä puuroa, leipää tai granolaa. Proteiineista voit yhdistää siihen valintasi mukaan kananmunan valkuaisia, proteiinijauhetta, rahkaa tai raejuustoa. Kolmannesta sarakkeesta valitset vielä rasvan: tekeekö mieli voita, maapähkinävoita, kananmunaa vai avokadoa?

Kenelle ruokavalio sopii?

Tämä ruokavalio sopii kaikille naisille, jotka tavoittelevat voimatasojen ja lihasmassan kasvua. Käytännössä saat erinomaisen ruokavaliopohjan - jos kulutat paljon, voit lisätä energiaa ruokavalioon hiilihydraateista. Jos taas kulutusta ei treenin lisäksi juurikaan tule, voit hiukan vähentää annetusta hiilihydraattimäärästä. Tärkeää on kuitenkin, että syömme riittävästi jotta lihakset kasvavat ja voimaominaisuudet kehittyvät.

Aloita heti!

Ruokavalio toimitetaan sinulle 24h kuluessa tilauksesta! 🔥 
Tilaukseni
Strong woman treeniohjelma
Sisuvalmentaja Lotta

Strong woman treeniohjelma

Normaali hinta €59,00
/
Sisältää verot Shipping laskettu kassalla

Voimanaisen 10 vko treeniohjelma

Haluatko kasvattaa voimatasojasi ja samalla lihasmassaasi?
Tämä ohjelma on suunniteltu sinua varten!

Treeniohjelma sisältää:

🔥 Treenattavaa 10 viikoksi
🔥 Kaksi keskenään erilaista treeniohjelmaa

🔥 Kasvavan ärsykkeen viikkojen edetessä
🔥 Extrana treeniohjelmat kevennysviikoille
🔥 Maksimitasojen testaamisen viikolla 10

Kenelle voimanaisen treeniohjelma sopii?

Valmennuksen treenit ovat tarkoitettu jo jonkin aikaa kuntosalilla käyneille, koska liikkeiden oikeaoppisen suoritustekniikan hallinta on tärkeää edistymisen kannalta.

Ohjelma rakentuu kolmen pääliikkeen, penkkipunnerruksen, kyykyn ja maastavedon ympärille. Ohjelma sisältää 3 treenipäivää viikossa. Vaikka kuntosalitausta vaaditaankin, sinulla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta voimailu -tyyppisestä harjoittelusta, tämä ohjelma on hyvä tapa tutustua siihen.

Ohjelma sisältää ohjeet 10 viikon ajaksi, jonka aikana on tarkoitus kasvattaa voimatasoja aktiivisesti. Treeniohjelmat vaihtuvat valmennuksen aikana. Ohjelma alkaa kevyemmin ja muuttuu raskaammaksi loppua kohden. Ohjelma sisältää ohjeet myös kevennettyjen treeniviikkojen suoritukseen. Viimeisellä viikolla testataan maksimit ja verrataan kehitystä aloitustason painoihin.

Aloita heti!

Treeniohjelmasi toimitetaan sinulle 24h kuluessa tilauksesta! 🔥 
Tilaukseni
SISUVALMENTAJA
PT ANNE PARTANEN

Rakastan juoksemista, hiihtoa ja crossfitiä, eli koko kroppaa kehittäviä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia edistäviä lajeja.

Kykenen innostamaan ja motivoimaan niin täysin vasta-alkajia kuin kokeneita kestävyysjuoksijoitakin. Terveys ja liikunnan ilo kuuluu kaikille!

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa.

ANNEN VALMENNUKSET

Step Up valmennus
Sisuvalmentaja Anne

Step Up valmennus

Normaali hinta €75,00
/
Sisältää verot Shipping laskettu kassalla

Kävellen kuntoon 6 viikossa

Kävellen kuntoon -valmennuksen tarkoituksena on tutustua kestävyysharjoittelun maailmaan pienin askelin. Kurssille voi osallistua kuka tahansa, mutta kurssin sisältö on suunniteltu erityisesti niille, joiden arjessa liikunta on jäänyt hyvin vähälle. 

Kävelyvalmennus sisältää:

🔥 Kunnonkohotusta pienin askelin
🔥 6 realistista treenihaastetta 6 viikolle
🔥 Tekniikka- ja hyvinvointivalmennusta videomuodossa
🔥 Ravintovalmennus kaupan päälle - vain kurssin osallistujille!



Sopii myös aloittelijoille!

Kävellen kuntoon -valmennus on suunniteltu sinulle, jolle treenaamisen aloittaminen tuntuu olevan työn ja tuskan takana.

Kuuden viikon kävelyvalmennus sisältää helppoja, matalan kynnykset kävely- ja lihaskuntotreenejä, jotka voit suorittaa oman aikataulusi mukaan. Kurssille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kokemusta.

Sauvakävely ja maastotekniikka tutuksi!

Viikkojen edetessä ohjelmassa läpikäydään myös kävelyn tekniikkavalmennusta ja hyvinvoinnin peruspilareita.

Jokaisella viikolla valmennettavat saavat kävelyharjoitteiden lisäksi myös täydentävää liikunta- ja terveysvalmennusta videomuodossa. Videosisältöihin kuuluvat mm. ulkoiluvarusteet ja kävelytekniikka, sauvakävelyn perusteet, maastotekniikka, kehonhuolto, palautuminen sekä viimeisellä viikolla haastetaan jo ottamaan pientä hölkkää lenkille mukaan. 

Milloin valmennuksen voi aloittaa?

Valmennuksen voi aloittaa koska tahansa. Kurssin ensimmäisellä videoluennolla käydään läpi ulos pukeutumista erityisesti Suomen sääolosuhteet huomioiden. Kovimmilla paukkupakkasilla kävelyharjoitteet voi tehdä halutessaan myös esimerkiksi juoksumatolla. Kurssin voi siis suorittaa Suomen luontoa hyödyntäen, mihin vuodenaikaan tahansa.

Saat ravintovalmennuksen kaupan päälle!

Olemme luoneet maksuttoman ravintovalmennuksen kaikille kävelyvalmennuksen osallistujille. Ravintovalmennus tukee kävellen kuntoon -valmennuksessa tehtäviä elämäntapamuutoksia. 

Uskomme, että hyviä ruokailutottumuksia omaksutaan ainoastaan tekemällä pieniä muutoksia kerrallaan. Vanhoja rutiineja on mahdollista korvata uusilla. Se vaatii vain useita toistoja. 

Ravintovalmennus ei ole kuitenkaan ruokavalio, jossa annamme tarkat ohjeet aterioiden koostamiseen. Ravintovalmennuksen ideana on saada meidät prosessoimaan nykyisiä tottumuksiamme ja pohtimaan, voimmeko kehittää hyvinvointiamme näiden havaintojen pohjalta. 

Myös ravintovalmennuksessa edetään viikko kerrallaan. Eri viikoilla on eri teemat. Tulemme tarkastelemaan mm. nykyisen ostoskorimme sisältöä, ateriarytmiämme ja teemme muutoksia kohti oikeaoppista ravintoainejakaumaa. 

Aloita heti!

Ota kaveri mukaan, laita spotify soimaan tai paina play -nappia mielenkiintoiselta kuulostavan äänikirjan kohdalta. Tämän helpommaksi ulkona reippailua ei voi tehdä! Tervetuloa mukaan hyvän mielen valmennukseen, jossa kunto kohenee ja mieli virkistyy!  

Tilaukseni